tiistai 5. helmikuuta 2013

Junailua ja rälläämistä Sipoon skutsissa.

Tähän väliin on mahtunut pentusten osalta vaikka mitä. Kaikki se tullaan vielä purkamaan. :) Suurinta hässäkkää ovat aiheuttaneet tietenkin pentujen muutot omien ihmistensä luo. Make (O. Miilumaljakas) muutti reilu viikko sitten sunnuntaina 27.1. Helsingin Puistolaan Päivin kaveriksi ja sai nimekseen Kero. Pate (O. Patinanastakka) lensi viime keskiviikkona 30.1. Jaskan mukana Kuusamoon ja pikkukaveri nimettiin Suomen korkeimman tunturin mukaan Haltiksi. Hilu (O. Hallahiippo) sai pitää nimensä Hilu ja muutti Katin luokse Helsingin Viikkiin. Meidän parketteja kuluttaa enää Ritu (O. Tunturirisakas), josta tuli siis kaikkien pähkäilyjen päätteeksi sijoituskoirani. Toistaiseksi nautin ilman hätiköintiä Ritun olemassaolosta ja pentuelosta, joskin edelleen etsin sille ikiomaa aktiivista, harrastusorientoitunutta ja yhteistyökykyistä ihmistä.


Ritu reipas rällää.

On hauskaa kulkea ja kuljettaa pentua maailman riennoissa. Eilen käytiin Sipoonkorvessa lenkillä Katjan ja Umbran (Omituinen Umbra) kanssa. Kuvat kertovat meiningistä. Ritu oli tosi reippaana. Olin varautunut siihen, että saisin toimia kantoapuna aika paljon, vaan sen sijaan Ritu juoksenteli väsymättömästi mukana pitkin skutseja ja puuhaili pentumaisia metsäjuttuja. Umbra suhtautui kiltisti pentuun ja Ritu oli, kun Umbra olisi ollut sille jo ennestään tuttu. Hauskaa oli koko porukalla! Kiitokset lenkkiseuralle.


Käpy, käpy. Justiinsa suuhun sopivaa.


Rinnekiipeilyä kieli keskellä suuta.


Taustalla, kuvassa vasemmalla tätipuoli Umbra ja sivustalla, kuvassa oikealla emo Ursa.


Katja on myyty. Ritulla on kattava kokemus lässynläätädeistä. ;)


Pikkasen uusi panta välillä kutittaa, samalla voi tsekkailla, kun Luna-mummu karsii risukkoa.
Ihan kohta tästä riennetään mukaan toimiin.

YHTEISET KEPPIJUTUT UMBRAN KANSSA.


Omituinen Tunturirisakas, ikää tasan 9vk.


"Tulentulen!"
Luoksetulot toimii iloisesti.

OMITUINEN UMBRA
i. Delete e. Nutukas Illusia

Tänään tyypin kokemusmaailmaa kartutettiin kulkemalla sen kanssa huonekalukaupoilla, josta jatkettiin Järvenpäähän, jotta ihan varta vasten saisin totuttaa Ritua junamatkustamiseen. Tyyppi oli niin reippaana kokoajan, vaikka tietysti ihmetteli maailman menoa, kuten pentujen tapaan kuuluukin. Liiketunnistimella toimivat liukuovet aiheuttivat jännitystä, samoin kuin saapuva juna ja tietä ylittäessä vastaan tulevat lasten rattaat, joissa pari kavahduttavan äänekästä matkustajaa. Näissä tapauksissa Ritu oli omilla jaloillaan maailmaa vastassa, joten pääsi vähän säpsähtämään näitä ihmeellisyyksiä.

Kuten arvata saattaa päivän reissullamme pikkarainen sai osakseen ihailua, silittelyitä ja paljon paljon lässytystä. Ymmärtäähän sen, miten vaikeaa on kulkea tuolla ilman, että tuollainen suloisuus huomataan. Vieraisiin ihmisiin Ritu suhtautuu avoimesti ja tyynesti, ilman holtittomuutta. Kaupoissa Ritu kulki pääosin sylissä, vaan pääsipäs tyyppi muutamaan otteseen omilla jaloillaankin kulkemaan. On tuhistu mallinurkkausten nukkamattoihin, tutkittu mattorullia ja pölyisiä mallisänkyjen alusia sekä tietysti sulatettu myyjien sydämiä yhdeksänviikkoisen koiranpennun olemuksella. Junamatkustamiseen kuului ihmistungosta, tulevia ja meneviä ihmisiä, lässyttävä ja silittävä mukava täti, ohi vilistävät maisemat sekä asemakuulutukset pimpompahduksineen. Pääosin Ritu suhtautuu maailmaan ihanan tasaisesti ja varmasti, ohikulkevat pörisevät autot ihmetyttävät niin, että pitää hetkeksi pysähtyä, istua ja katsoa niiden perään, kunnes pystyy jatkamaan rauhassa matkaa. Ritu on sivustaseurannut tänään murahtelevaa kuorma-autoa ja parinkin päiväkodin pihamaalla leikkiviä äänekkäitä lapsilaumoja. Kaikkea on nähty ja koettu pikkukoiran uusin silmin ja nyt ollaan tietysti kovinkin väsyksissä.

Toissapäivänä ostin Ritulle pannan, eikä se ole ollut siitä millänsäkään. Ihan kuin olisi aina pitänyt moista kapinetta kaulassaan, eipä ole edes juuri rapsutellutkaan sitä. Eilen se sai aamulenkillä kulkea vähän aikaa hihnassa ja päivällä ostin sille oman hihnan, jonka turvin oltiin tänään liikenteessä. Ainoat holtittomuudet Ritun tämän päiväisessä meiningissä kuuluivat nimenomaan hihnakävelyyn, joka on - no, holtitonta. :) Sinne tänne suuntaava pentupoukkoilu ja hihna eivät muodosta saumatonta liittoa. Eipä ressiä tästä, pääasia on, että Ritu ei tunnu olevan hihnasta noin muuten millänsäkään. Keravan keskustasta tullessa tyyppi oli ensin sylissä, suuremmasta ihmistungoksesta päästyä hihnassa ja lopun matkaa tuossa rauhallisella kävelytiellä se sai kulkea tutumpaan tapaan vapaana. Ihmistä se seuraa hyvin, eikä jää kovin kauas taakse tutkiskelemaan, eikä toisaalta juokse kovin paljon edellekään. Luoksetulot toimii hyvin ja iloisesti, saahan siitä sentään namia palkaksi. Näitä harjoitteita kyllä tehdäänkin paljon ja usein ulkoilujen yhteydessä. Sisällä luoksetulokäskyä seuraa ruoka, kuten on seurannut aina kolmeviikkoisesta saakka, kun pennut rupesivat saamaan kiinteää ruokaa minun käsieni kautta. Muiden sisarusten lähdettyä Ritulle on saanut helposti opetettua sen, että ruokakipon saa, kun istuu ja napottaa silmiin. Nämä kaksi toimintoa tulevatkin Ritulta jo suhteellisen helposti, vapautusta se ei vielä tajua ihan kokonaan, vaan on vähän kysyvän oloinen vapautuksen jälkeen: "Saanko oikeasti jo syödä?"

Valloittava tyyppi!

6 kommenttia:

  1. Voihan nenä, juuri Tunturirisakasko se siellä vielä etsii sijoituspaikkaa. Se kuulostaa päivitys päivitykseltä aina vain mainiommalta pentuolennolta. :)

    VastaaPoista
  2. On se Ritu kyllä söpö; ei ihme, että kerää kanssamatkustajien ja ohikulkijoiden huomiota! :) Kyllä varmasti Ritu sen oman omituisen ihmisensä löytää, jos nyt sitten raskit luopua siitä ollenkaan.. ;D

    VastaaPoista
  3. Huh, vihdoin! Oon ollu täällä iha tulisilla hiilillä ja ootellu, millon tulee uutta postausta -ja etenki sitä, millon kakarat lentää pesästä ja voi huokasta helpotuksesta, kun ursanpentukuumeen (joka on ihan eri asia ku pentukuume!) aiheuttajat on virallisesti varattuja ja omissa ihanissa kodeissaan. Kunhan Rituki vielä matkaa omaan kotiinsa, saan ihan kunnolla huokasta helpotuksesta (ja no, osittain harmista..).

    Kesällä häätynee tehdä reissu Helsinkiin ja Kuusamoon.. 8--) (ja itseasiassa kummassaki ois tarkotus vierailla!)

    VastaaPoista
  4. Voimikä ihanuus! Ritu on ollut suosikini koko ajan (johtuneeko siitä että se on niin isoisoäitinsä oloinen). Arvaa montako kertaa olen ajatellut - voi kun meillä olisi koiranpaikka vapaana...

    Terveisin Kukkipuun Leila

    VastaaPoista
  5. Ritu kiittää kaikkia kehuista! :) Joku siinä pennussa vain osuu minuun kovasti.

    Leila, sanasi tuovat kunniaa Ritulle. Kiitos! :) Pentujen taustalta löytyy monta upeaa koiraa, Kaisa on yksi niistä. :)

    VastaaPoista
  6. Satunnainen ohikulkija Katja11. helmikuuta 2013 klo 10.59

    Voi ihanuus... Ja pentukuume vain pahenee. Mutta juniori täyttää vasta vuoden maaliskuussa, joten pakko kai on vielä malttaa hetki. Kaikkea hyvää Omituisille!

    VastaaPoista