keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Skutsissa.

Ihana aurinkoinen kevätpäivä ja piiitkä harhaileva vaeltelu Sipoon korvessa. Parkkeerattiin ihan samaan paikkaan kuin aikaisemminkin, mutta lähdettiin tällä kertaa toiselle puolelle tietä seikkailemaan. Polkuverkostoahan oli, enempi ja vähempi tallattua, joilla yritin sitten suunnistaa oikein, että päästäisiin vielä takaisinkin. Pientä eksyilyä ihan seikkailumme lopussa, mutta sinänsä kivuttomasti päästiin takaisin autolle. Reissusta tuli rapiat pari tuntia pitkä, joten ainakin yksi napero oli kyllä kovin väsynyt, kun tultiin takaisin.

Metsä tuoksuu keväälle, on se terapiaa!

VASTUSTAMATON PIENI KÄPYELÄIN.




Sienisaaliin karvaton emokoira Ursa, Nutukas Ursula.

Sienisaaliin mummukoira Luna, Nutukas Illusia.

Mutsi koulii.

Omituinen Tunturirisakas 12vk.

Emo ja tytär.

Emo ja tytär.

 


12 viikkoinen Ritu on rakenteeltaan varsin nätti ja tasapainoinen. 

tiistai 26. helmikuuta 2013

Isoeno ja serkun tytär.

Pitkästä pitkästä aikaa tuli nähtyä Satua ja Lunan veljeä Leeviä (Nutukas Intomieli) sekä ihan ensimmäistä kertaa laumaan liittynyttä jo vuoden ikäistä Nasua (Nutukas Aamurusko), kun sovimme tälle päivälle eli illalle yhteislenkkiä Sipoonkorpeen. Meidän porukasta mukana oli Luna ja Ritu.
 
Alkuhärdellin jälkeen nuoriso Ritu ja Nasu intoutuivat oikein kunnollisiin leikkipaineihin ja tyypeillä oli selvästi mukavaa yhdessä. Nasu leikitti Ritua niin nätisti, pikkaraisen koon hienosti huomioon ottaen. Sellaista kylkimyyryä Nasun osalta. Kivaa oli! Marssittiin porukalla metsäkiekaus ja pysähdeltiin välillä katselemaan kakaraisten riehumista. Ritu jaksoi porukassa todella reippaasti, vaikka ihan loppumatkasta rupesikin väsy painaa siinä määrin, että leikin äänimaisemaan tuli vähän kivahtelevaa sävyä. Nassikalla oli hermo kiristymään päin.
 
Kiitokset Satu sekä Leevi ja Nasu hauskasta lenkki- ja leikkiseurasta! Otetaan uusiksi. :)

Ritu ja Nasu.


Nutukas Aamurusko (i. Taapanterin Hansu e. Nutukas)


"Hui, Leevi tulee!"
Leevi kävi alkuun huutamassa kakaralle päin naamaa, ilman aggressiota kyllä.
Lähinnä taisi olla sellaista muistuttelua, että kakara muistaa olevansa kakara.

Leevi ja Ritu.
 
RITUN JA NASUN HURJAT HAMMASPAINIT.





Serkkupuolien riekkurehvit.

Käytiin eilen Ritun kanssa Järvenpäässä riekkurehveillä serkkupuoli Velhon (Pippuri, i. Kylkimyyryn Michael Vronsky e. Omituinen Okra) kanssa. Yhdistävä linkki näiden kakaroiden kesken on siis ihanainen Lunani (Nutukas Illusia), joka on sekä Ritun, että Velhon mummu.
 
Pippuri 16vk (i. Kylkimyyryn Michael Vronsky e. Omituinen Okra)
 
Reissattiin Ritun kanssa Järvenpäähän junalla ja Erika kävi Velhon kanssa koppaamassa meidät kyytiin asemalta. Hauskaa oli, kun Keravan asemalla vastaamme käveli tyylikkäästi pukeutunut vanhempi kaupunkilaislady oikein hattu päässään ja tuli juttelemaan mukavia Ritulle. Tietysti tuli kysyneeksi pennun nimeä. Vastauksen saatuaan rouvan suu avautui hämmästymisen merkiksi, jota seurasi yllättynyt lausahdus siitä, miten hänen nimensä on Ritva ja häntäkin kutsutaan Rituksi. Tuntui olevan varsin hyvillään siitä, että on tällaisen viehättävän pennun kaima. :) Rouva nousi Helsinkiin menevään junaan, me lähdimme kohti pohjoista. Junassa Ritu käyttäytyi todella hienosti. Vaikka vielä asemalla odotellessamme neidillä oli selvästi virtaa leikkiä ja ihmetellä asioita, niin junaan noustuamme aivan lyhyen alkutohinan jälkeen pikkarainen asettui syliin todella rauhassa. Kaveri on tainnut oppia, että junassa matkustetaan iisisti. Kiva! :)
 
Järvenpäässä Erikan auton nokka suuntasi kohti Terholaa ja sinne vain kakarat pellolle riekkumaan. Pikkunassikat löysivät heti yhteisen sävelen ja leikki oli mukavan tasaväkistä ja reilua, huolimatta siitä, että Velho on painossa melkein tuplat Rituun nähden, vaikka ikäeroa onkin vain kuukausi.
(Katja, mitä kasvuhormoneja olet oikein syöttänyt näille Okran possunokille...? Velho on valtava! ;) )
 
Toverit painivat, juoksivat toisiaan takaa, temusivat hangessa ja remusivat keppien kanssa. Käytiin vielä lopuksi pieni palauttelulenkki metsän puolella, jonka jälkeen saimme autokyydin Keravalle. Naperoilla oli ilmiselvästi kivaa! :) Kiitos Erika ja Velho lenkkiseurasta, laitetaan rehvit uusiksi!!
 
Erikan kuvakerrontaa Ritun ja Velhon riekunnoista Velhon ja Sagan blogissa: Treffit sukulaistytön kanssa
 
Allaolevat kuvat kertonevat sanoja enemmän tyyppien meiningistä. :)
 



Lunan uljaat lapsenlapset, Ritu ja Velho.



Omituinen Tunturirisakas 12vk (i. Kukkipuun Guorvil e. Nutukas Ursula)
 

 
VELHO KUTSUU TAKAA-AJOON.
















Ritun kaulakarvat olivat jokseenkin märät Velhon leikkiotteiden jäljiltä.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ritu 11vk.


Helsingin humussa.

Tänään oli jännä päivä. Ritu näki taas niiiiin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä. Käytiin nimittäin Helsingin humussa, yhteensä kolmen ja puolen tunnin pääkaupunkiseikkailu - kerkesi siinä olla monta kummaa asiaa ensikertalaiselle.
 
Seikkailija Helsingin Rautatieasemalla.

Matkasimme ensin junalla Keravalta Helsinkiin, Helsingissä Ritu sai totutella myös muihin kulkupeleihin, ratikkaan ja metroon. On maailmassa raiteilla liikkuvia kulkuvälineitä sentään...
 
Seikkailu alkoi sillä, että käveltiin omin jaloin tuohon rautatieasemalle. Palkkasin ohituksista joko pysähdyksissä niin, että Ritu istui ja katseli (vaikeammat tapaukset: lapset, lastenrattaat, pyörät, ihmisporukat) tai sitten liikkeestä palkaten. Hihnakävely on vielä vähän poukkoilevaa, vaan tilanne on paranemaan päin selkeästi. Myönnettävä on, että olen jaksanut harjoittaa hihnakävelyä säälittävän vähän, kun tuo ipana kulkee aika pitkälti vapaana. Kylläpä se tästä silti, Ritu on erittäin kehityskelpoinen yksilö... :)
 
Keravalta hypättiin Helsinkiin menevään junaan. Tyyppi matkasi sylissä, ensin maailmaa vähän ihmeissään katsellen ja lopulta menojalka vipattaen. Ritusta näkee hyvin, kun se on sinut uuden asian kanssa - alkaa touhu ja pieni kiroilu, ihmettelyvaiheessa se on kovin iisisti. Kaikkiaan mukanani reissasi kyllä tosi tosi reipas ja rento junamatkustaja - onhan sillä sentään ennestään hurjasti junamatkustuskokemusta, yhden Järvenpää-Kerava välin verran. :)
 
Helsingin päässä mittailtiin vähän rautatieaseman neliöitä sylissä, ihmeteltiin kaikuvaa äänimaailmaa ja ihmishälyä, ihmismassassa kulkemista ja paineltiin sitten pihalle. Onhan Helsingissä sentään kaupunkihälyä aika tavalla, myös teille sulaneet kuralätäköt ja loska aiheuttivat pikkueläimessä ihmetystä. Uusia asioita tulee pennulle väkisin, vaikkei itse tule kaikkia edes ajatelleeksi. Rautatieaseman pihalla saatiin kokemus myös ennen kokemattomasta kanssaihmisestä eli pennun tervehtijästä, jolla oli siis käryävä tupakka kädessään. Tämä oli vähän jännä juttu ja Ritu tutusteli aika varovasti, vaan silti mukavan avoimesti ja reippasti.
 
Tyyppi käveli kaupunkihälyssä rohkeasti ja kun vastaantulijoiden määrä kasvoi massoiksi asti, rupesi ohituksetkin sujumaan kuin itsestään. Toki pääsin alkuun palkkaamaankin tiheämpään. Ritu oli kuin kala vedessä. Käppäiltiin odottelemaan ratikkaa, seiska aalla Oopperan pysäkille, josta taas vähän aikaa kaupunkikävelyä, ihmisten tervehtimistä ja ohituksia. Ratikasta noustessa Ritu sai osakseen ihailua, samoin kävellessämme uudelle ratikkapysäkille. Ritu ottaa kanssaihmiset huomioon reippaasti, muttei mitenkään ylitsevuotavasti. Olihan tuolla niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä, että varmasti osa pentumaisesta energiasta meni maailman ihmettelyyn niin, ettei tervehtivät ihmiset aiheuttaneet riemureaktioita. Pääasia on, että Ritu on selvästi avoin ja reipas, vaikkei into piukkana uusiin tuttavuuksiin suhtaudukaan. Iloinen olen siitä, että uusien asioiden ja äänien määrästä riippumatta Ritu keskittyi hyvin opetettaviin ja osin jo opittuihin asioihin. Pysähtyi odottamaan ja istumaan tien reunaan ennen ylitystä ja istahti staattisissa pysähdyksissä saadakseen palkkaa, eikä remponut hihnassa. Tyyppi on ihailtavan keskittymiskykyinen ja tasapainoinen tapaus - ehkä olen sanonut tätä ennenkin. ;)
 
Jatkettiin kasiratikalla Ruoholahteen ja siellä noustiin metroon, jolla päästiin takaisin Rautatientorille. Metroasemilla jännä asia oli piiitkät rullaportaat, joissa ollessa piti käännellä päätä kuin pöllö. Muutenkin Ritun kroppa oli sylissäni vähän jännittynyt, vaikka mitenkään lukkiutuneen tai säikähtäneen oloinen se ei ollutkaan. Matkan väsymys rupesi selvästi myös painamaan, väsyessä keskittyminen ei enää riitä samalla tavalla, vaan uudet asiat jännittääkin vähän enemmän, kun skarppina ja levänneenä.
 
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Helsinkikierros rupesi olemaan lopuillaan. Saatiin mahdutettua useampi raidekulkuneuvo mukaan, ratikatkin olivat erilaiset, toinen vanhan mallinen ja meluisampi, toinen uudempi matalalattiainen. Melkeinpä voi siis sanoa, että neljässä erilaisessa kulkupelissä matkattiin.
 
Helsingin Rautatieasema.
 
Rautatieasemalla hain patongin ja kahvin, samalla Ritukin sai ihailua ja rapsutuksia myyjiltä, jo taas lässytettiin. :) Ritu pääsi myös lattialle ihmisjoukon mukaan steppaamaan, opettelemaan kanssakulkemista, että missä ne hihnan toisen pään jalat nyt oikein meneekään, millaisten jalkojen kanssa ollaankaan liikenteessä. Tyyppi oli kyllä tosi reipas ja osasi homman ensikertalaiseksi upeasti. Hieno pentu! Oleskeltiin varmaan ainakin vartin verran pihan puolella, siellä missä raiteet ovat, kyykittiin ja katseltiin ihmishälyä ja edestakaisin kulkevia. Ritu tsekkaili menoa istualtaan ja jopa vähän aikaa makuulta. Ei ollut sen suuremmin menossa minnekään, joten osaa kyllä ottaa rennosti. Tietysti kiveyksen hajut vei välillä nenää, mutta muuten lähinnä vain katseli ja ihmetteli maailman menoa.
 
 
Reipas Helsinginmatkaaja chillaa.
 
Junalla takaisin Keravalle. Junassa tapahtunut patongin syöntisessio kiinnosti pentusta alkuun, vaan aika pian rupesi pikkukaverin silmät luppasemaan. Kaikki jännä vaati veronsa ja Ritu veteli kunnon sikeitä sylissäni. Melkein sääliksi kävi, kun piti herätellä ja laittaa pikkukaveri vielä kävelemään, että päästiin asemalta kotia. Piristyihän tuo sentään sen verran. Hihnakävely ja ohitukset olivat maagisesti parantuneet sitten reissailumme alun, joten Helsinkiseikkailu näytti samantien hyötynsä. Kanssakulkeminen oli hyvää, eikä vastaantulijat aiheuttaneet suurempaa kiinnostusta, ohitukset olivat hienoja, lähes aikuismaisia. :) Toisten koirien ohituksia pitäisi päästä treenaamaan ympäristössä, jossa ohittajat eivät ottaisi kontaktia Rituun. Kadulla vastaantulevat koirat ovat harvoin sellaisia, joten toistaiseksi ohitukset menee sylissä. Pitänee käydä taas agilitykisoissa varta vasten treenaamassa ohituksia. Samalla siihenkin tulisi sopivaa runsauden pulaa, juuri niinkuin kävi tänään vastaantulevien ihmisten kanssa.
 
Yksitoistaviikkoinen sai synttäripäivän kunniaksi ehtaa seikkailua. :) ...ja yksitoistaviikkoinen osoitti olevansa ehta seikkailija. :)